Aika ja ilmaisut muuttuvat – keskustelun tarve säilyy

Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi osallistui Päättäjien Metsäakatemiaan vuonna 1999. Nyt hän kirjoittaa Metsäakatemian blogissa vuoropuhelun merkityksestä metsäalalla:

”Biotalous ja metsän tehokas käyttö tuntuvat minusta itsestään selvältä valinnalta. Metsätoimiala ei kuitenkaan voi jäädä oman itsestään selvän totuutensa kanssa yhteiskunnallisen keskustelun ulkopuolelle. Metsään liittyy suuri määrä arvoja ja intohimoja. Yhteistä kaikille suomalaisille on se, että jokaisella on mielipide metsästä. Metsäelinkeinolle, metsänomistajille, isolle ja pienelle teollisuudelle, metsureille, koneyrittäjille ja autoilijoille on tärkeää ympäröivän maailman antama ”lupa toimia”. Tämän myönteisen ilmapiirin eteen pitää tehdä jatkuvasti töitä, olipa metsäalalla tai yhteiskunnassa lasku- tai noususuhdanne. Päättäjien Metsäakatemia on syntynyt käymään tätä vuoropuhelua ympäröivän yhteiskunnan ja metsäelinkeinon välillä.”

Lue koko blogikirjoitus Metsäakatemian blogista.

Kuva: Anna Kauppi

Pohjanmaalla kerättiin yli 100 000 euroa puurakentamisen professuurille

Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueilla toteutettu kohdennettu keräys onnistui hienosti. Vaasan yliopistoon perustettavalle puurakentamisen liiketoiminnan professuurille kerättiin runsaan 100 000 euron potti. Metsäsäätiön keräykseen osallistuivat kaikki alueen puunostajat ja iso joukko metsänomistajia. Kiitos siitä kaikille mukana olleille!

Professoriksi nimitettiin maatalous- ja metsätieteiden tohtori Katja Lähtinen. Hän aloittaa tehtävässään Seinäjoella 1.9.2016. Tutkimuspainotteisen professuurin alana on markkinalähtöinen liiketoiminnan kehittäminen, erityisesti suuren mittakaavan puurakentamisessa. Suuren mittakaavan puurakentamisella tarkoitetaan esimerkiksi puukerrostaloja, julkisia rakennuksia, maaseudun suuria rakennuskohteita, teollisuushalleja ja valmistaloja.

Hallinnollisesti professuuri sijoittuu Vaasan yliopiston kauppatieteellisen tiedekunnan markkinoinnin yksikköön. Professuuri on osa Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen hallinnoimaa Epanet-tutkimusverkostoa.

Pohjanmaan keräys oli järjestyksessään yhdeksäs Metsäsäätiön toteuttama kohdennettu keräys. Kohdennetussa keräyksessä vuoden ajan Metsäsäätiölle kerätyt varat ohjataan jollekin alueelliselle hankkeelle. Keräyksiä on toteutettu eri puolilla Suomea, muun muassa Savonlinnan, Turun, Rovaniemen ja Joensuun seudulla.

– On upeaa nähdä kuinka koko alueen metsä- ja puutaloustoimijat tekevät työtä yhteisen hyvän eteen. Lähialueella konkretisoituva projekti on helpompi ottaa omakseen kuin koko valtakunnan tason toiminta, sanoo Metsäsäätiön toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi.

Metsäsäätiön valtuuskuntaan uusia kasvoja

Valtuuskunnan varsinaisiksi jäseniksi vahvistettiin neljä uutta henkilöä: viestintäjohtaja Juha Laine Metsä Group, puutuoteteollisuuden johtaja Jari Suominen Stora Enso, puheenjohtaja Pekka Kopra Sahateollisuus ry ja puheenjohtaja Jari Nilosaari Puuliitto ry. Valtuuskunnan puheenjohtajana jatkaa MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila. Varapuheenjohtajaksi valittiin UPM:n aluejohtaja Tero Nieminen

– Tuntui hyvältä olla mukana Metsäsäätiön valtuuskunnan kokouksessa ensikertaa. Säätiö tekee tärkeää työtä – nyt kun on nostetta alalla, pitää saada julkisuutta ja jakaa tietoa, kertoo Metsäalan kuljetusyrittäjät ry:n hallituksen puheenjohtaja Hannu Lamminen (kuvassa) Ruovedeltä.

Metsäsäätiön valtuuskunta kokoontui 26.4.2016. Kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2015 toimintakertomus ja tilinpäätös. Valtuuskunta hyväksyi Metsäsäätiön sääntöjen uudistamisen suunnitelman. Metsäsäätiön säännöt tarkistetaan vastaamaan uutta, joulukuussa voimaan tullutta säätiölakia.

Hallitus jatkaa entisellään

Metsäsäätiön hallitus jatkaa samalla kokoonpanolla. 

– Metsäsäätiön kaltainen, koko alan yhteinen, varojen keruu ja rahoitustoimija on ainutlaatuinen koko maailmassa. Yli 20 vuoden toiminta ja varoilla aikaan saadut tulokset osoittavat työn tarpeellisuuden, sanoo Jorma Länsitalo.

Metsäsäätiömaksuja 1,9 miljoonaa euroa vuonna 2015

Metsäsäätiön kahdennenkymmenennen toimintavuoden tilikirjat on laitettu kiinni. Vuoden aikana varoja kertyi puukauppojen yhteydessä kerättyinä lahjoituksina ”metsäsäätiömaksuina” noin 1,9 miljoonaa euroa. Yksityismetsien puukauppojen osallistumisprosentti oli viime vuosien tasolla 34 prosentissa. Metsähallitus maksoi maksun kaikesta myymästään puusta.

Metsäsäätiön hallitus jakoi yhteensä 1,4 miljoonaa euroa apurahoja. Oheisessa diagrammissa on esitetty, miten apurahat ovat jakautuneet kolmen viime vuoden aikana.

Lue lisää:
Metsäsäätiön valtuuskunta 2016
Metsäsäätiön hallitus 2016
Metsäsäätiön toimintakertomus 2015


Hannu Lamminen 355x391

Hannu Lamminen osallistui ensimmäistä kertaa Metsäsäätiön valtuuskunnan kokoukseen.


Länsitalo Jorma jatkaa hallituksessa _ Jyrki Vesa

Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Länsitalo.

Pohjoismainen puurakentamisen konferenssi Otaniemessä kesäkuussa

Forum Wood Building Nordic, kansainvälinen puurakentamisen konferenssi järjestetään Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä kesäkuun 15.-17. päivä. Pohjoismainen konferenssi on järjestetty aiemmin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Konferenssiin odotetaan 500 osallistujaa.

Kokous tuo yhteen sekä akateemiset huiput että käytännön toimijat puurakentamisen eri aloilta. Konferenssi koostuu monialaisten luentojen lisäksi workshopeista, näyttelystä ja ekskursiosta, joissa kansainväliset asiantuntijat keskustelevat yhteistyön mahdollisuuksista puurakentamisen kehittämisessä.

Metsäsäätiö on yksi tapahtuman rahoittajista.

Lue lisää tapahtuman verkkosivuilta

Metsäsäätiö rahoittaa nuorisotyötä

Metsäelinkeino mukaan Partiolaisten Metsäohjelmaan

Partion Metsäohjelman tavoitteena on tarjota kaikille Suomessa asuville lapsille ja nuorille mahdollisuus metsäkokemukseen ja tätä kautta hyvä pohja oman luonto- ja metsäsuhteen rakentamiselle ja metsäalan ymmärrykselle. Tulevaisuuden metsien käytön hyväksyttävyys rakentuu nykypäivän lasten ja nuorten tasapainoisen metsäsuhteen ja metsäalan ymmärryksen pohjalle. 

– Partiossa on perinteisesti opittu retkeilytaitoja sekä luonnon tuntemusta, ja nyt siihen lisätään myös metsäelinkeinon näkökulmaa. Tavoitteena on tätä kautta myös kannustaa partiolaisia metsäalalle, koska partio antaa tälle hyvän tieto- ja arvopohjan, sanoo Suomen Partiolaisten metsäkoordinaattori Jaakko Nippala.

Metsäohjelman puitteissa partiolaiset päivittävät kasvatusohjelman metsään ja luonto- sekä retkeilytaitoihin ohjelmamateriaaleja vastaamaan tämän päivän monipuolista metsäalaa ja uusiutuvien luonnonvarojen vastuullista käyttöä. Osana metsäohjelman kehitystyötä partiolaiset etsivät aktiivisesti alueellisia yhteistyömahdollisuuksia metsäsektorin eri toimijoiden kanssa. Metsäsäätiö rahoittaa alueellisten yhteistyöprojektien toteuttamista 30 000 eurolla.

4H-kuljetustukia Metsissä Mahdollisuus -metsätapahtumiin

4H-järjestön kehittämän Metsissä Mahdollisuus -mallin tavoitteena on luoda yhteistyöverkostoja metsä- ja luontoalan toimijoiden välille sekä kehittää, kokeilla ja vakiinnuttaa erilaisia yhteistyöhön soveltuvia toimintamalleja. Yhteistyöverkostot toteuttavat muun muassa koululaisten metsäpäiviä, koko perheen tapahtumia, metsäpolkuja sekä ohjelmaa retkille ja leireille. Metsäelinkeino on aina tavalla tai toisella osana 4H:n metsäpäiviä.

– Ohjelma vaihtelee ikäryhmästä riippuen, esimerkiksi yläkouluikäisille metsäalan ammattien esittely on tärkeää, koska ammatinvalintakysymys on ajankohtainen, kertoo kehityspäällikkö Juha Ruuska.

Vuonna 2015 4H järjestön järjestämiin metsään ja luontoon liittyviin kouluyhteistyötapahtumiin osallistui yli 30 000 lasta ja nuorta. Yhteistyöverkostojen eli 4H-Metsätiimien jäsenet toimivat tapahtumissa organisaatioidensa edustajina ilman eri korvausta. Suomen Metsäsäätiö on tukenut toimintaa myöntämällä usean vuoden ajan keskitetysti kuljetusapurahoja 4H-yhdistyksille Suomen 4H-liiton kautta. Vuodelle 2016 tuki on yhteensä 102 500€.

– Suomen Metsäsäätiön tuki on täysin ratkaiseva! Ilman tukea emme pystyisi toteuttamaan tapahtumia. Metsäsäätiön rahoitus kattaa lähestulkoon kaikki linja-autokyydit, Ruuska kertoo.

Metsäala tutuksi kuudesluokkalaisten Yrityskylä-oppimisympäristössä

Tulevana lukuvuonna 2016–2017 metsäala tulee tutuksi jälleen kymmenille tuhansille kuudesluokkalaisille ympäri Suomen. Yrityskylissä metsäalalla on keskeinen rooli talouden kiertokulussa. Oppilaat pääsevät tutustumaan alaan sekä työntekijöinä että asiakkaina.

Taloudellinen tiedotustoimisto TATin koordinoimassa Yrityskylä-oppimisympäristössä metsäala on ollut konkreettisesti esillä alusta asti vuodesta 2010. Suomen Metsäsäätiön tuella kymmenet tuhannet kuudesluokkalaiset ympäri Suomen ovat saaneet oppia metsäalan toiminnasta. Yrityskylässä metsäala nivoutuu konkreettisesti osaksi kansantaloutta ja tuo esiin alkutuotannon merkityksen suomalaisessa teollisuudessa ja elinkeinonharjoittamisessa.

Oppilaat työskentelevät metsätilalla eri ammateissa

Metsäsäätiön avustuksella Yrityskylissä ylläpidetään metsäalan pienoisyritystä, niin sanottua metsätilaa. Metsätilassa työskentelee päivittäin oppilaita eri ammateissa aina metsäkoneenkuljettajasta metsäneuvojaan. Käsikirjoitetut ammatit ovat toiminnallisia ja kuvastavat monipuolisesti sekä todenmukaisesti metsäalan toimintaa.

– On hienoa, että yhteistyö jatkuu Suomen Metsäsäätiön kanssa. Tuen avulla voimme simuloida koululaisille metsien huomattavasta merkityksestä hyvinvointimme rakentamisessa.” iloitsee Yrityskylän toiminnanjohtaja Tomi Alakoski.

Vuonna 2016 Metsäsäätiön rahoituksella tuotetun metsätilan löytää kaikista kahdeksasta oppimisympäristöstä Helsinki-Vantaalta, Pirkanmaalta, Varsinais-Suomesta, Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaalta, Kaakkois-Suomesta, Espoosta ja Itä-Suomesta. Yrityskylä-oppimiskokonaisuus tavoittaa tällä hetkellä yli 70 prosenttia suomalaisista kuudesluokkalaisista. Metsäsäätiön tuki Yrityskylille vuodelle 2016 on 22 000€.


partiolaiset kuva vilma issakainen uk740

Partiolaiset leirinuotiolla. Kuva: Vilma Issakainen


4H_mod_7 uk740

4H-järjestön Metsissä Mahdollisuus -tapahtumissa nuoret pääsevät tutustumaan metsään ja metsäalan ammatteihin. Kuva: 4H


Yrityskylä_5_Krista Kimmo uk740

Yrityskylässä voi kokeilla metsäkonesimulaattoria. Kuva: Krista Kimmo.

Toiminnanjohtajan joulukirje

Metsäsäätiön kahdeskymmenes toimintavuosi lähestyy loppuaan. Vuoden aikana varoja kertyi puukauppojen yhteydessä kerättyinä lahjoituksina ”metsäsäätiömaksuina” noin 1,9 miljoonaa euroa. Yksityismetsien puukauppojen osallistumisprosentti pysyi alle 40 prosentissa, Metsähallitus maksoi maksun kaikesta myymästään puusta.

Metsäsäätiön hallitus kokoontui viisi kertaa ja apurahoja jaettiin yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Varakassaa kartutettiin pari sataa tuhatta euroa pahempien päivien varalle. Sisään tulleiden varojen määrä ja myönnetyt apurahat ovat olleet jo useamman vuoden samalla tasolla. Oheisesta diagrammissa on esitetty, miten apurahat ovat jakautuneet kolmen viime vuoden aikana.

Apurahojen saajat ovat organisaatioita ja yksityisiä henkilöitä, tutkijoita, viestijöitä, taiteilijoita, opettajia ja opiskelijoita. Apurahat ovat suuria, pieniä tai keskikokoisia, ne voivat olla tiedettä, taidetta, koulutusta, raskasta tai kevyttä tiedon jakoa. Yhteistä kaikille rahoitetuille hankkeille on se, että ne vievät eteenpäin Metsäsäätiön sääntöjen mukaista tehtävää: puun ja puupohjaisten tuotteiden menekin edistäminen, elinkeinon hyväksyttävyyden ylläpitäminen ja sen ymmärryksen lisääminen sekä tätä kaikkea tukeva tutkimus.

Säätiölaki astui uudistuneena voimaan 1.12.2015. Edessä on myös Metsäsäätiön sääntöjen uudistaminen lain modernin kirjaimen mukaiseksi. Metsäsäätiön perustehtävä ei tule muuttumaan. Metsäsäätiö, kuten kaikki säätiöt, joutuvat uuden lain myötä kuitenkin äärimmäisen tiukan lähipiirivalvonnan kohteeksi. Metsäsäätiölle tämä ei ole ongelma, mutta aiheuttaa lisää paperityötä. Metsäsäätiö on kuulunut vuosia Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukuntaan ja siten sitoutunut kansainvälisiin säätiön hyvän hallinnon, avoimuuden ja läpinäkyvyyden periaatteisiin.

Metsäsäätiön 20 vuoden aikana on jaettu 30 miljoonaa euroa elinkeinon elinvoimaisuutta edistävään työhön. Voimme kaikki olla saavutuksesta ylpeitä. Metsäsäätiön henkilöstö ja hallinto kiittää kaikkia yhteiseen hiileen puhaltaneita!

Hyvää joulua ja menestyksekästä vuotta 2016!

Entistä paremman Metsäsäätiön puolesta,

Liisa Mäkijärvi

Metsäsäätiö jakoi vuoden viimeisissä kokouksissa yli 800000 euroa apurahoja

Metsäsäätiön hallitus jakoi vuoden viimeisissä kokouksissa yhteensä 821 500 euroa apurahoja. Alla listattuna myöntöpäätökset:

  • Suomen Metsäyhdistyksen projektit vuonna 2016 yhteensä 435 000 €:
              Metsäsektorin ympäristöluotaus 105 000 €
              Verkkouutispalvelu forest.fi ja tiedotusvälineyhteistyö 50 000 €
              Oppilaiden kohtaaminen / Pääkaupunkiseudun kouluyhteistyö 46 000 €
              35. Metsävisa 54 000 €
              Päättäjien Metsäakatemia ja nuorten tulevaisuuden vaikuttajien metsäfoorumi 180 000 €
  • Puutuoteteollisuus ry, JULKKIS – julkiset hankkeet puutuotteiden käytön edistäjinä. 120 000 €.
  • Pellervon taloustutkimus PTT, Käyttämättömät mahdollisuudet metsätaloudessa – miksi näin käy ja mitä voitaisiin tehdä toisin -tutkimus. 82 500 €.
  • Tapio Silva Oy, Metsäbiotalouden arvoketjujen merkitys Suomessa ja maakunnissa -tutkimus. 44 000 €.
  • Uusi puu -viestintähankkeen kolmas toimintavuosi. 90 000 €.
  • PEFC Suomen markkinointityö 2016. 50 000 €.

Vuoden aikana apurahoja 1,4 miljoonaa euroa

Koko vuoden 2015 aikana jaettiin yhteensä 1,4 miljoonaa euroa apurahoja. Kaikki kuluneen vuoden hallituksen myöntöpäätökset on listattuna alla pdf-tiedostossa. Hallituksen myöntöpäätösten lisäksi toiminnanjohtajan valtuuksilla myönnettiin 120 000 euroa pieniä apurahoja pääosin koululaisten metsätapahtumien kuljetuskustannuksiin, opiskelijoiden opintomatkoihin ja ammattilaisten tapahtumiin.

Koululaisten kuljetusapurahat vuodelle 2016

Metsäsäätiö jakaa jälleen tulevana vuonna koululaisten kuljetusapurahoja.

Kuljetusapurahaa voi anoa retkelle, joka tutustuttaa koululaisia metsäelinkeinoon, metsäteollisuuteen tai -talouteen. Apuraha kattaa pääsääntöisesti retken bussikuljetukset. Vuoden 2016 kuljetusapurahojen haku alkaa 1.1.2016. Hakemus tulee olla perillä Metsäsäätiössä kaksi viikkoa ennen tapahtumaa. Lisää tietoa apurahan hausta tästä.

Säätiön 20-vuotislahjat koululaisten apurahoihin

Metsäsäätiön 20-vuotisjuhlavuonna vastaanotettiin taustatahoilta ja yhteistyökumppaneilta 4000 euroa lahjoituksia koululaisyhteistyöhön. Metsäsäätiö kiittää kaikkia lahjoituksen antaneita! Varat ohjataan lyhentämättömänä koululaisten kuljetusapurahoihin, toiminnanjohtajan valtuuksilla myönnettävien pienten apurahojen kokonaissumman lisänä.

20 vuotta – 30 miljoonaa näköalattomuuden torjuntaan

Suomen Metsäsäätiö juhlii tänä vuonna 20 toimintavuottaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana Metsäsäätiö on jakanut apurahoja yli 30 miljoonaa euroa metsäelinkeinon hyväksi. Metsäalan omalle rahalle on ollut tarvetta ja sillä on saatu paljon aikaan.

Jatkossa julkiset varat kouluille, tutkimukseen ja elinkeinon yhteiseen viestintään vähenevät, mikä korostaa toimialan oman rahan merkitystä. Metsäsäätiö kiittää vielä kerran kaikkia säätiön toiminnan mahdollistaneita ja mahdollistajia. Tehdään jatkossakin hyvää työtä metsäelinkeinon elinvoimaisuuden eteen!

Varojen kerääjät, lahjoittajat ja projektin toteuttajat pääosassa 20-vuotisjuhlassa

Metsäsäätiö juhli 20-vuotissyntymäpäiväänsä yhdessä varojen kerääjien, metsänomistajien ja projektin toteuttajien kanssa 16.10.2015. Juhlapäivän ohjelmassa oli taidetta ja yhdessäoloa paperiteollisuuden kehdossa, kulttuurikaupunki Mäntässä.

Metsäsäätiö halusi kiitokseksi tehdystä työstä tarjota vierailleen elämyksiä, taidetta ja puuarkkitehtuurin huippukohteen Serlachius museoiden Göstan paviljongissa, sekä illallisen historiallisella Mäntän Klubilla.

– Metsäsäätiön 20 vuotta ja 30 jaettua miljoonaa ovat vaikuttavia lukuja, totesi Metsäsäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Juha Marttila tervetulopuheessaan päiväjuhlassa.

Illallisella luotiin katsaus kuluneeseen 20 vuoteen ja toisaalta katsottiin tulevaisuuteen. Illan aikana huomioitiin varojen kerääjiä, joiden joukossa oli pitkän elämän uran tehneitä, aktiivisia kouluyhteistyön tekijöitä ja uusia tulokkaita. Varojen kerääjien ajatuksia Metsäsäätiöstä haastatteli illan juontaja Baba Lybeck. Laajempaa näkökulmaa metsäalan menoon tarjosi juhlapuhuja professori Jyrki Kangas.

  

Katso juhlapäivän tunnelmia kuvagallerian kuvista. Kuvat: Kuvaustuotanto Jussi Valkeajoki.

Tunnelmia Metsäsäätiön 20-vuotisjuhlasta


metsasaatio-loka15-136 Juha Marttila

Päivätilaisuuden avasi Metsäsäätiön valtuuskunnan puheenjohtaja Juha Marttila. – Metsäsäätiön 20 vuotta ja 30 jaettua miljoonaa ovat vaikuttavia lukuja, totesi Marttila tervetulopuheesssaan.


metsasaatio-loka15-214Vesa Kutvonen 3

Göstan paviljongin Anselm Kiefer -näyttelyn teokset olivat vaikuttavia.


metsasaatio-loka15-357 Jorma Länsitalo

Iltatilaisuuden isännöi Metsäsäätiön hallituksen puheenjohtaja Jorma Länsitalo.


metsasaatio-loka15-533 Jyrki Kangas

– Tämän päivän sana on biotalous. Se tarkoittaa lisää auringonnousun säihkettä Suomen metsäsektoriin, avasi juhlapuheensa professori Jyrki Kangas.


metsasaatio-loka15-566 Esa Määttä

Baban haastateltavana elämänurastaan huomioitu Esa Määttä, Metsä Forest, Joensuun piiri.


metsasaatio-loka15-573 Vesa Kutvonen

Elämän urastaan huomioitu Vesa Kutvonen, UPM, Itä-Suomi, kertoi parhaat vinkit Metsäsäätiömaksun esittelyyn.


metsasaatio-loka15-582 Antti Lukkarinen2

Baban haastateltavana kouluyhteistyöstä huomioitu Antti Lukkarinen, Stora Enso, Mikkeli.


metsasaatio-loka15-587 Niina Nupponen

Tulokkaana huomioitu Niina Nupponen, Metsänhoitoyhdistys Uusimaa, iloitsee metsäalan positiivistista näkymistä.


metsasaatio-loka15-591 Jussi Salomäki

Baban haastateltavana metsänomistaja Jussi Salomäki, Padasjoki.


metsasaatio-loka15-599 Mikko Viljakainen

Projektin toteuttajan näkökulmaa avasi  Mikko Viljakainen, toimitusjohtaja, Puuinfo Oy.

Metsäsäätiö törmäytti apurahansaajia Säätiöpäivänä

Aatto juhlista jaloin! Metsäsäätiö otti varaslähdön kansainväliseen Säätiöpäivään ja tarjosi Säätiöpäivän Kaffet jo aattona 30.9. Saman pöydän ääreen kutsuttiin joukko erityyppisiä Metsäsäätiön apurahan saajia, pienempien ja isompien projektien toteuttajia. Tilaisuudessa seitsemän toimijaa kertoi projekteistaan ja vaihtoi ajatuksia Metsäsäätiöstä ja maailman kulusta.

Keskustelu ryöppysi innostuneesti Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toiminnanjohtaja Liisa Suvikummun sanojen evästämänä.

– Säätiöt ovat paremman maailman rahoittajia ja unelmien toteuttajia. Suoranaisen taloudellisen tuen ohella säätiöiden toiminnan mittaamaton lisäarvo on siinä, miten ne osoittavat arvostusta apurahojen ohella.

Tilaisuus osoitti, että kahvihetki ilman powerpoint-esityksiä voi olla varsinainen ajatuskiihdyttämö. Keskustelu virtasi koululaisten metsäpäivistä vaatemalliston kaupallistamiseen. Kun eri alojen ammattilaiset tapasivat, syntyi välittömästi ideoita yhteistyöstä.

– Hirveän mielenkiintoista kuulla toisten projekteista, ja tästä syntyi ideoita uusiin yhteistyökuvioihin, sanoi päivän päätteeksi Juha Uppa, PEFC-Suomen markkinointipäällikkö.

– Halusimme näin antaa arvoa hyville projektien toteuttajille. Metsäsäätiö tarvitsee varojenkerääjiä ja lahjoittajia, mutta yhtä lailla onnistuneita projekteja, toiminnanjohtaja Liisa Mäkijärvi totesi tilaisuuden jälkeen.  – Lisäksi halusimme nähdä uusia avauksia projektien rajapinnoissa, ja niitähän syntyi!

Muotoilija ja biotaloustutkija tapasivat

Säätiöpäivän Kaffella törmäsivät myös designer Justus K sekä väitöskirjan viimeistelijä Jani Holopainen. Molemmat ovat tulevaisuuden tekijöitä, ja saaneet pienen henkilökohtaisen apurahan Metsäsäätiöltä. Kummankin työ liittyy puupohjaisiin materiaaleihin ja tuotteiden brändäykseen.

– Pysäyttävää kun kaikki on saman perusasian, puun, äärellä. Meitä täällä tänään yhdistää maailman pyörittäminen kestävän kehityksen kautta ja toisaalta tulevaisuuden innovaatiot, kertoi Justus K.

– Vihdoin on tajuttu sellainen alusta, tapa miten tehdä poikkisektoriaalista yhteistyötä, kuvaili kahvitilaisuuden antia Jani Holopainen.

Justus Kantakoski sai apurahan Paperi vaatemateriaalina -lopputyöhön Lahden muotoiluinstituutissa. Justus valmistui muotoilijaksi vuonna 2014.

Jani Holopaiselle myönnettiin apuraha elokuussa 2015 väitöskirjan loppuosaan aiheesta Puutuotteet ja biotalous: muuttuvat instituutiot ja kuluttamisen rooli. Hän tekee tutkimusta Helsingin Yliopiston metsätieteiden laitoksella.

Säätiöpäivän kahveilla myös mukana

Mikko Viljakainen, Puuinfo
Paula Horne, PTT
Juha Uppa, PEFC-Suomi
Sampo Juhajoki, 4H
Ville Sileäkangas, Uusipuu

Mikä säätiöpäivä?

Säätiöpäivä on 1.10. vietettävä tapahtumapäivä, jolla kerrotaan säätiöiden hyvää tekevästä työstä ympäri Eurooppaa. Säätiöpäivän tavoitteena on tehdä laajalti tutuksi säätiöiden työtä ja tukea tieteelle ja kulttuurille. Säätiöpäivänä suomalaissäätiöt avaavat oviaan, järjestävät tapahtumia, innostavat apurahansaajia ja tekevät näkyväksi tärkeätä työtään maailman parantajina.

Tunnelmia Säätiöpäivän Kaffeilta


Säätiöpäivän Kaffet kuva2

Jani Holopainen kertoo väitöskirjastaan ja Ville Sileäkangas, Mikko Viljakainen ja Paula Horne kuuntelevat tarkkaavaisina.


Säätiöpäivän Kaffet kuva3

Justus K ja Jani Holopainen tähyävät uusia mahdollisuuksia.


Liisa Suvikumpu

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan toiminnanjohtaja Liisa Suvikumpu.