Metsäsäätiö myönsi 1,2 miljoonaa euroa apurahoja: suurin potti lasten ja nuorten hankkeisiin
Suomen Metsäsäätiön hallitus myönsi syksyn hakukierroksella yhteensä 1 260 000 euroa apurahoja metsäelinkeinoa edistäviin hankkeisiin. Apurahoja myönnettiin lasten ja nuorten metsäkasvatukseen, vaikuttajaviestintään, tutkimukseen sekä muihin Metsäsäätiön tarkoitusta toteuttaviin hankkeisiin.

Syksyn hakukierros keräsi ennätykselliset 79 hakemusta, joista 13:lle myönnettiin apuraha. Apurahapotti oli yhteensä 1 260 000 euroa. Hakemusten taso oli kova ja monia hyviä hankehakemuksia jäi ilman rahoitusta. Metsäsäätiö kiittää kaikkia hakemuksen lähettäneitä ja onnittelee lämpimästi apurahan saaneita.
Lasten ja nuorten metsäkasvatushankkeet saivat apurahapotista suurimman osan yhteensä 805 000 euroa kuudelle eri hankkeelle.
– Lasten ja nuorten metsäkasvatushankkeet ovat säätiön strategian ytimessä ja se näkyy myös tällä hakukierroksella. Kaikki kuutoset metsään -hankkeelle myönnettiin hakukierroksen suurin yksittäinen apuraha 500 000 euroa. Hanke on ensimmäisen toimintakautensa aikana osoittanut luoneensa upean, toimivan ja vaikuttavan konseptin. Metsäsäätiön apuraha luo pohjan hankkeen toiselle toimintakaudelle, mutta tarvitaan laajasti muita rahoittajia mukaan, jotta hanke pääsee kasvamaan täyteen mittaansa. Tämä on iso positiivinen mahdollisuus metsäalalle, toteaa toimitusjohtaja Martta Fredrikson.
Kolme nostoa apurahoista
Kaikki kuutoset metsään vie koululaisia metsien pariin
Syksyn hakukierroksella rahoitusta myönnettiin jälleen Kaikki kuutoset metsään -hankkeelle, joka käynnistettiin Suomen Metsäsäätiön 30-vuotisjuhlavuoden hankkeena vuonna 2025. Ensimmäisenä toimintavuonnaan 2026 hanke tavoitti noin puolet ikäluokasta.
Hankkeen tavoitteena on tarjota kuudesluokkalaisille mahdollisuus tutustua metsiin, metsien käyttöön ja metsäelinkeinon merkitykseen käytännönläheisellä tavalla. Hanke tukee Metsäsäätiön tavoitetta vahvistaa lasten ja nuorten metsätietoutta ja metsäsuhdetta. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Suomen Metsäyhdistys ry ja Suomen 4H-liitto,
Myönnetty apuraha: 500 000 euroa
Tutkimus tuottaa tarkkaa maalajitietoa metsätalouden tarpeisiin
Metsäsäätiö myönsi apurahan tutkimushankkeelle METSÄMAA – Korkean tarkkuuden maalajikartta metsätalouden tarpeisiin: alueellinen pilotointi ja käytännön testaus. Helsingin yliopiston metsätieteiden osaston hankkeessa karttojen luotettavuus arvioidaan maastohavaintojen avulla ja niiden käyttökelpoisuus testataan yhdessä metsätalouden toimijoiden kanssa käytännön korjuu- ja metsänhoitotilanteissa. Maakunnan kokoiset pilotit luovat perustan menetelmän ja tietotuotteen valtakunnalliselle laajentamiselle.
Maalajin tunnistaminen on onnistuneen metsätalouden perusta. Onnistunut maalajitunnistus on peruslähtökohta oikean metsänhoitomenetelmän valinnalle sekä luontoympäristöä kunnioittavan puunkorjuun toteuttamiselle. Hanke vahvistaa siten suomalaisten metsien ja puun käytön tulevaisuutta.
Myönnetty apuraha: 70 000 euroa
Metsästä tulevaisuus Pohjois-Karjalan nuorille
Metsäsäätiö myönsi apurahan Metsästä tulevaisuus -hankkeelle, jossa Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus kehittää yläkoulujen käyttöön metsäkasvatuksen opetuspaketteja. Toiminnalliset tehtävät ja metsäretket lisäävät nuorten metsätietämystä, vahvistavat metsäsuhdetta sekä tutustuttavat metsäalan koulutus- ja uramahdollisuuksiin.
Pohjois-Karjalaan kohdennettu apurahahaku herätti runsaasti kiinnostusta, ja hakemusten korkean tason vuoksi Metsäsäätiön hallitus päätti myöntää rahoitusta säätiön yleisestä apurahapotista myös toiselle alueella toteutettavalle hankkeelle. Näin Metsästä tulevaisuus sai rahoituksen yläkoululaisten metsäkasvatuksen vahvistamiseen.
Myönnetty apuraha: 30 000 euroa
Suomen Metsäsäätiön hallituksen 5.11.2026 myöntämät apurahat:
Kaikki kuutoset metsään, Suomen Metsäyhdistys ry ja Suomen 4H-liitto, 500 000 euroa
Päättäjien Metsäakatemia -kurssit ja ajankohtaistilaisuudet, Suomen Metsäyhdistys ry, 130 000 euroa
Metsäala tutuksi NYT Yrityskylä Alakoulussa vuonna 2027, Nuorten yrittäjyys ja talous NYT, 110 000 euroa
Metsävisa, Suomen Metsäyhdistys ry, 80 000 euroa
METSÄMAA – Korkean tarkkuuden maalajikartta metsätalouden tarpeisiin: alueellinen pilotointi ja käytännön testaus, Helsingin yliopisto, 70 000 euroa
Metsäalan EU-akatemia 2027, Työtehoseura ry, 70 000 euroa
AALTO-elokuva, Solar Films Inc. Oy, 50 000 euroa
Metsäsalapoliisit-metsäpäivä (0.–2.lk) ja yläkoululaisten metsäpäivä, Suomen 4H-liitto, 50 000 euroa
Metsien Suomi, Metsäviestintä Oy, 50 000 euroa
Uusi Puu, Metsäviestintä Oy, 45 000 euroa
Savotta, Filmbutik Oy, 40 000 euroa
Neljä askelta metsäalalle, Polvijärven 4H-yhdistys, 35 000 euroa (rahoitus testamenttilahjoituksesta)
Metsästä tulevaisuus, Itä-Suomen yliopiston LUMA-keskus, 30 000 euroa
Seuraava apurahahaku keväällä 2027
Suomen Metsäsäätiö myöntää suuria hankeapurahoja kaksi kertaa vuodessa. Seuraava apurahahaku järjestetään keväällä 2027. Tarkemmat tiedot hakukierroksesta julkaistaan Metsäsäätiön verkkosivuilla ennen haun avautumista.
Lisätietoja
Martta Fredrikson
toimitusjohtaja
Suomen Metsäsäätiö
puh. 040 687 1686
martta.fredrikson@metsasaatio.fi
Suomen Metsäsäätiö on yleishyödyllinen apurahasäätiö, jonka tarkoitus on tukea metsänomistajien, puunostajien ja muiden metsäalan toimijoiden yhteistyötahona metsäelinkeinon elinvoimaisuutta. Metsäsäätiö jakaa vuosittain apurahoja lasten ja nuorten, tutkimuksen, päättäjäviestinnän sekä metsäluonnon hankkeisiin. Metsäsäätiö toimii pääosin lahjoitusvaroin (RA/2023/1002).
Julkaistu