Miniseminaari Metsäsäätiön rahoittamista koululais- ja nuorisoprojekteista hallintoneuvoston kokouksen yhteydessä
02.05.2018
Metsäyhdistyksen johtava asiantuntija Sirpa Kärkkäinen korosti omassa esityksessään Metsäyhdistyksen tekemää vaikutustyötä Opetushallitukseen. Vaikuttamista tehdään yhdessä laajan kasvatusalan ammattilaisista koostuvan sidosryhmän kanssa. Tehdyn työn ansiosta vuonna 2016 voimaan tulleessa valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa on mukana kestävä metsätalous ja biotalous sekä metsäekosysteemi ja luonnonvarojen kestävä käyttö. Metsäyhdistyksen koulutiimi antaa myös opettajille täydennyskoulutusta ja pyrkii vaikuttamaan kouluissa käytettäviin metsäasioista kertovaan oppimateriaaleihin. Lisäksi koulutiimi järjestää mm. vuosittaisen Metsävisan ja Nuorten vaikuttajien metsäfoorumin.
Metsäkoordinaattori Jaakko Nippala kertoi Partion metsäohjelmasta ja siitä, miten metsäelinkeino näkyy partiolaisten tapahtumissa. Partio tuo metsäalan nuorten vapaa-aikaan, totesi Nippala ja oli myös hyvin tyytyväinen yhteistyöhön muiden metsäalan nuorisotyötä tekevien tahojen ja metsätoimijoiden kanssa.
4H-liiton Metsissä mahdollisuus -hanketta esitteli kehityspäällikkö Juha Ruuska. Hän korosti metsäsäätiömaksun tärkeyttä ja totesi Metsäsäätiön myöntämän kuljetusapurahan olevan metsätapahtumien edellytys. Kuluvana vuonna Metsäsäätiö rahoittaa myös 4H-nuorisotapahtumien kehittämistä ja laadullista yhtenäistämistä. Vuonna 2017 tapahtumiin osallistui noin 35 000 nuorta.
Bioaika-rekka kiertueesta tuli huippujuttu, kertoi Metsähallituksen yhteyspäällikkö Kristiina Vuopala. Rekka oli metsäalan yhteinen Suomi 100 hanke, jonka järjestelyistä vastasi Metsähallituksen tiedekeskus Pilke. 99 pysähdyksen aikana rekka tavoitti 43 00 biotaloudesta kiinnostunutta eri puolilla Suomea. Metsäala oppi kiertueen aikana, että biotalous on yleisesti sekä nuoria, että aikuisia kiinnostava asia, vaikka biotalouden kokonaiskuva onkin valtaosalle melko hämärä. Biotalousrekka suuntaa syksyllä kertomaan 100-vuotisjuhlaansa viettävälle Virolle metsäbiotalouden mahdollisuuksista siirryttäessä pois fossiilitaloudesta. Virossa rekka kiertää virolaisen rahoituksen turvin.
Yhdessä tekemällä saadaan paljon aikaan, totesivat kaikki alustusten pitäjät ja yleisö tilaisuuden jälkeen.