Professuuri Helsingin yliopistossa
Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteelliselle tiedekunnalle myönnettiin yhteensä 100 000 euroa metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan lahjoitusprofessuurille. Apuraha myönnettiin 2019 ja tuki ulottui vuoteen 2023 asti.
Apurahahanke tiivistetysti:
Tavoitteena perustaa professuuri turvamaan ja vahvistamaan metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan tutkimusta, opetusta ja osaamiskapasiteettia Suomessa ja toimia suunnitelmallisessa vuorovaikutuksessa metsäalan käytännön kanssa puunhankinnan ja metsäteknologian kehittämistyössä. Suomen Metsäsäätiö on professuurin osarahoittaja yhdessä muiden alan toimijoiden kanssa.
Metsäteknologian ja puunhankinnan logistiikan professuuri auttaa turvaamaan kasvavan metsäbiotalouden osaajien saatavuuden lähitulevaisuudessa. Professuuri on osaltaan toteuttamassa suunnitelmaa kansainvälisestä kestävän biotalouden teknologian huippuklusterista Helsingin yliopiston Viikin kampuksella.
Professuuri vahvistaa aktiivista yhteistyötä metsäteknologian ja puunhankinnan kehittämistyössä. Tutkimuksen ja kehitystyön tuloksellisuus perustuu professorin, tutkimusryhmän ja käytännön toimijoiden väliseen yhteistyöhön. Tutkimus ja kehitystyö tuottavat uutta tietoa ja asiakaslisäarvoa teknologioiden sovellutuksina. Professori tulee hakemaan tutkimusrahoitusta kansainvälisistä rahoituslähteistä, mikä sekä edellyttää, että vahvistaa suomalaisen puunhankinta-alan tutkimuksen kansainvälistymistä.