Metsäluonnon biodiversiteetin seuranta
Luonnonvarakeskukselle myönnettiin 300 000 euroa tutkimushankkeelle: "Metsäluonnon biodiversiteetin seuranta". Apuraha myönnettiin lokakuussa 2024.
Apurahahanke tiivistetysti:
Luonnonvarakeskuksen johtamassa tutkimushankkeessa tuotetaan uutta seurantatietoa metsien monimuotoisuudesta. Hanke pyrkii löytämään muuttujia ja indikaattorilajeja, joiden mittaamisella valtakunnan metsien inventoinnin (VMI) yhteydessä pystytään arvioimaan sekä monimuotoisuutta että luonnonhoitotoimien vaikutusta monimuotoisuuteen. Hankkeessa kehitettyjen uusien mittausten odotetaan tukevan sekä viranomaisseurantaa että metsäalan toimijoiden vastuullisuusraportointia. Tutkimusryhmään kuuluu myös Jyväskylän yliopisto.