Tekijät kertovat: Metsien ja metsäalan merkitys Suomen yhteiskunnalliselle turvallisuudelle
Metsät ja metsäala ovat Suomessa poikkeuksellisen merkittävä osa yhteiskuntaa. Suomen Metsäsäätiön tukemassa tutkimuksessa selvitetään, miten kansalaiset ja päättäjät hahmottavat metsien ja metsäalan merkityksen yhteiskunnan kokonaisturvallisuudelle sekä millainen rooli niillä on esimerkiksi talouden, työllisyyden, materiaalien saatavuuden, energian, hyvinvoinnin ja tulevaisuususkon näkökulmasta. Annetaan tekijöiden kertoa lisää.
Mistä hankkeessa on kyse – ja miksi aihe on juuri nyt tärkeä?
Tavoite on avata ja jäsentää siitä, mitä metsäala merkitsee kokonaisturvallisuuden eri ulottuvuuksien kautta suomalaisille: esimerkkejä näistä ulottuvuuksista ovat kulttuurin, luontoympäristöön ja historiaan liittyvän identiteetin, terveysturvallisuuden, talouden ja työllisyyden sekä luonnon tilaan liittyvät näkemykset. Turvallisuutta peilataan myös yhteiskunnan ja toimintaympäristön erilaisten uhkien kautta, mukaan lukien geopolitiikka ja luonnonkatastrofit kokonaisturvallisuuden ns. timanttimallin kautta. Hankkeessa luodataan myös kansalaisten tulevaisuususkoa ja yleistä suhtautumista toimintaympäristöstä kumpuaviin riskeihin.
Mitä konkreettista muutosta tai vaikutusta hankkeenne tavoittelee?
Hankkeessa tuotetaan ensimmäistä kertaa kokonaiskuva siitä, miten suomalaiset hahmottavat kansallisen ja oman turvallisuutensa näkökulmasta metsät, metsätalouden ja metsäteollisuuden sekä siihen liittyvät toimialat, kuten rakentamisen. Asiaan liittyy esimerkiksi materiaali- ja energiaturvakysymykset. Metsät ja metsäala ovat Suomessa eurooppalaisittain hyvin laajasti maan ja yhteiskunnan kattava kokonaisuus. Siksi uskomme tutkimuksella olevan mahdollisuus hyödyttää yhteiskunnan eri toimijoita myös EU:n tasolla, onhan Suomi myös varautumisosaamisessaan vahva jäsenvaltio.
Mikärooli Metsäsäätiön tuella on ollut hankkeessanne?
Säätiön tuki mahdollistaa hankkeen käynnistymisen ja toteuttamisen. Ilman tätä ei hanketta olisi mahdollista toteuttaa. Olemme tästä hyvin iloisia ja kiitämme Metsäsäätiötä ja myös Kollin Säätiötä siitä, että tähän teemaan on haluttu satsata ja meihin tutkijoina on luotettu.
Miksi tämä aihe koskettaa myös tavallista suomalaista?
Tämä hanke yhdistää turvallisuuden ja metsät ja on lähellä suomalaisia ja suomalaisten arkea laajasti. Geopolitiikan ja -talouden jännitteen puhuttavat laajasti ja ovat päivittäin esillä uutisissa. Esimerkiksi polttoaineiden nousseet hinnat tuntuvat laajasti kuluttajien kukkaroissa. Pandemioiden vaikutukset on kokenut jokainen ja ilmastonmuutoksen tuomat uhat ovat yhä konkreettisempia myös pohjolassa. Moni suomalainen omistaa metsää. Vielä suuremmalle osalle metsillä on merkitystä asuinpaikan, virkistäytymisen, luonnon yhteyden ja oman perheen tai suvun historian kautta. Aika monelle metsäala merkitsee myös suoraan tai välillisesti työtä ja siten taloudellista turvaa. Hanke selkeyttää ja sanoittaa ajankohtaisen turvallisuuden ja toimintavarmuuden näkökulman metsäalan kehittämiseen ja metsäalaan osana yhteiskuntaa. Tämä tieto edesauttaa metsäalan kehittämistä metsien hoidosta tuotteiden ja palveluiden tuotantoon myös sillä tavoin, että ne ovat mahdollisimman myönteisiä kansalaisten turvallisuuden kokemukselle. Siten tutkimus tukee yhteiskunnan toimintakyvyn ja resilienssin vahvistamista.
Tekijät kertovat -sarjassa sukelletaan Suomen Metsäsäätiön apurahalla toteutettuihin hankkeisiin.